Luottamushenkilöiden toimenkuvat ja tehtävät 2012-2013
Luottamushenkilöiden toimenkuvat ja tehtävät 2012 - 2013
Hyväksytty hallituksen kokouksessa 1/2012-13, päivitetty kokouksen 4.2.13 perusteella
Puheenjohtaja Päivi Tossavainen
- Vastaa hallituksen ja yhdistyksen toiminnasta.
- Johtaa hallituksen kokouksia.
- Kutsuu hallituksen kokoukset koolle viimeistään viikkoa aiemmin.
- Huolehtii siitä, että hallitus toimii sovittujen periaatteiden ja toimintatapojen mukaisesti.
- Vastaa yhdistyksen kokousten järjestelyistä.
- Avaa hallitusfoorumille kutakin kokousta varten ketjun ja googledocsiin esityslistan.
- Kutsuu jäsenet seuraavaan hallituksen kokoukseen ajan ja paikan varmistuttua.
- Jakaa tehtävät ja seuraa niiden etenemistä.
- Huolehtii siitä, että kaikki toimii; ei tee, vaan delegoi.
- Vastaa oman kautensa toimintakertomuksen tekemisestä.
Varapuheenjohtaja Janne Palo
- Toimii puheenjohtajana tämän ollessa estynyt.
Sihteeri Taru Linna
- Vastaa yhdistyksen hallintoon liittyvän tiedon keräämisestä ja julkaisemisesta.
- Tekee hallituksen pöytäkirjat viikon sisällä kokouksesta googledocsiin esitarkistukseen.
- Tuo esitarkistetut pöytäkirjat liitteineen seuraavaan hallituksen kokoukseen allekirjoitettaviksi.
- Julkaisee pöytäkirjat soveltuvin osin jäsenistölle lopullisen tarkastuksen jälkeen.
- Huolehtii todo -listan päivityksestä hallitusfoorumilla.
- Huolehtii yhdistyksen kokousten järjestelyistä.
- Päivittää seuraavaan esityslistaan edellisestä kokouksesta tarvittavat asiat.
- Vastaa toimintasuunnitelman tekemisestä.
Taloudenhoitaja Jouni Pöyliö
- Vastaa yhdistyksen taloudesta.
- Hoitaa maksuliikenteen pankkitililtä ja käteiskassasta.
- Maksaa ottelutapahtumien ja muun toiminnan kulut laskuja tai kuitteja vastaan.
- Kerää tositteet maksuliikenteestä ja toimittaa ne kirjanpitäjälle.
- Vastaa että yhdistyksen käytännöt noudattavat Suomen verolakeja.
- Tekee kevätkokousta edeltävään hallituksen kokoukseen ajoissa ehdotuksen talousarvioksi.
- Huolehtii tilinpäätöksen valmistumisen syyskokoukseen.
- Huolehtii, että talousarvion ohjaamissa puitteissa pysytään.
- Laskuttaa toimijoita tarpeen mukaan
PR- ja mediavastaava Päivi Tossavainen
- Vastaa yhdistyksen kuvasta yhdistyksen ulkopuolisille tahoille
- Huolehtii mahdollisista lehdistötiedotteista.
- Vastaa median haastattelupyyntöihin.
- On kummipelaajan yhteyshenkilö.
- Pitää yhteyttä Kärppiin ja tarvittaessa muihin SM-liigan tahoihin.
- Pitää yhteyttä KFC:hen ja muihin fanijärjestöihin.
Sisäinen tiedotus Janne Palo ja Taru Linna
- Vastaa yhdistyksen sisäisestä tiedottamisesta (nettisivut, foorumi ja Facebook)
- Vastaa Facebook sivujen ylläpidosta ja moderoinnista
- Vastaa jäsentapahtumista tiedottamisesta.
- Vastaa junnutapahtumista tiedottamisesta jäsenistölle.
Sponsorivastaava Joni Stenberg
- Vastaa sponsoreiden hankinnasta ja muista sponsoreihin liittyvistä asioista.
- Kartoittaa uusia sponsorimahdollisuuksia aktiivisesti ja vastaa uusiin sponsoriehdotuksiin.
- Neuvottelee sponsoreiden kanssa (tämän vuoden) yhteistyösopimukset ja tuo ne hallituksen hyväksyttäväksi.
- Pitää kauden aikana yhteyttä sponsoreihin.
- Huolehtii sponsorien sopimuksen mukaisesta näkyvyydestä.
- Vastaa sponsorien kanssa sovittujen muiden asioiden toteuttamisesta.
- Raportoi hallitukselle sovitulla tavalla sponsoreihin liittyvistä asioista.
- Vastaa kauden lopulla kiitoskirjeiden lähettämisestä sponsoreille ja muille yhdistyksen yhteistyötahoille.
Tapahtumavastaava(t) Tommi Kesti ja Tero Tihinen
- Vastaa tapahtumien järjestämisestä Huom! delegointi pakollista.
- Vastaa tapahtumista tiedottamisesta jäsenistölle (apuna sisäinen tiedotus)
- Varaa kauden alla liput runkosarjan otteluihin ja kirjaa varaukset (määrä ja yhteystiedot) googledocsiin.
- Playoff -vaiheessa liput varaa tapahtuman järjestäjä.
- Pyytää tarjoukset linja-autoyhtiöiltä ennen kauden alkua.
- Avaa hallitusosioon kullekin ottelulle oman puun tarvittaessa.
- Jakaa tapahtumien järjestämisvuorot aktiivien kesken.
- Ohjeistaa tapahtumien järjestäjät ja huolehtii, että he tekevät sovitut asiat (ajoissa.)
- Vastaa tapahtumien järjestäjien ja matkanjohtajien ohjeiden tekemisestä/päivittämisestä.
- Pitää hallituksen ajan tasalla tapahtumien valmisteluista.
- Toimittaa hallitukselle syys- ja kevätkaudelle suunnitelman ja budjetin kauden tapahtumista päätöksentekoa varten.
- Toimittaa hallitukselle tapahtumaa seuraavaan kokoukseen tapahtumavastaavan tekemän raportin tapahtuman kulusta.
- Vastaa tapahtumien maksuliikenteestä (ohjeet taloudenhoitajalta.)
Turvallisuusvastaava Joni Stenberg
- Vastaa turvallisuuteen ja kurinpitoon liittyvistä asioista.
- Toimii yhteistyössä tapahtumavastaavien kanssa.
- Pitää tarvittaessa yhteyttä SM-liigan turvallisuuspäällikköön ( ).
- Kokoaa/päivittää listan eri hallien turvallisuuspäälliköiden yhteystiedoista.
- Soittaa ajoissa ennen peliä hallin turvallisuuspäällikölle ja sopii turvallisuuteen liittyvät asiat.
- Tekee ohjeet tapahtumien turvallisuudesta vastaaville.
- Huolehtii, että jokaisessa tapahtumassa on järjestäjän lisäksi turvallisuusvastaava (matkanjohtaja voi olla myös turvallisuusvastaava.)
- Kerää tapahtumien turvallisuusvastaavilta raportit turvallisuuden onnistumisesta ja kurinpitoon liittyneistä ongelmista.
- Hoitaa tarvittaessa tapahtumien jälkeen turvallisuuteen liittyvien asioiden jälkiselvittelyt.
- Toimittaa hallitukselle kurinpitoon liittyvät selonteot tarpeen mukaan.
Aluevastaava Marko Jokiranta
- Vastaa EtäKärppien paikallisten (pääkaupunkiseudun ulkopuolisten) alajaostojen toiminnan koordinoinnista.
- Vastaa alueellisten jaostojen yhteyshenkilöiden yhteystietojen päivittämisestä.
- Opastaa ja ohjeistaa alueiden yhteyshenkilöitä.
- Toimittaa yhteyshenkilöille kuukauden välein jäsentiedot alueittain.
- On alueellisten aktiivien ja hallituksen välinen yhteyshenkilö.
- Toimittaa pyydettäessä hallituksen kokouksiin jäsenmäärät alueittain.
ICT-vastaava Ilkka Viinikanoja
- Vastaa kaikkien teknisten apuvälineiden toiminnasta.
- Vastaa verkkosivujen toiminnasta.
- Vastaa @etakarpat.net sähköpostiosoitteista.
- Vastaa foorumin tekniikasta (admin).
- Vastaa www-sivujen ulkonäöstä.
- Vastaa ilmoittautumistietokannan toiminnasta.
- Laatii/päivittää tarvittavat ohjeistukset yllämainittujen välineiden käyttäjille.
-
Toimii myös Foorumin päämoderaattorina
- Vastaa foorumin moderoinnista.
- Laatii foorumin moderointia koskevat säännöt hallituksen hyväksyttäväksi.
- Hankkii muut moderaattorit (esittelee hallituksen hyväksyttäväksi.)
- Valvoo moderointia.
Katsomokulttuurivastaava Tero Tihinen
- Toimii jäsenistön linkkinä hallitukseen katsomokulttuuriin liittyvissä asioissa.
- Seuraa aktiivisesti EtäKärppien katsomokulttuurin kehitystä.
- Pyrkii aktivoimaan jäsenistöä katsomokulttuurin kehittämiseksi.
- Pyrkii luomaan otollista toimintaympäristöä jäsenistön aktivoimiseksi katsomokulttuurin saralla.
- Kerää jäsenistön ideat ja auttaa niiden toteuttamisessa.
- Kerää ja ideoi ehdotuksia katsomorekvisiitan hankkimiseksi ja tuo ehdotukset tarvittaessa hallituksen käsittelyyn.
Varastovastaava Joni Stenberg (4.2.13 alkaen)
- Vastaa yhdistyksen omaisuuden hoidosta.
- Inventoi ja ylläpitää listaa yhdistyksen omaisuudesta.
- Pitää yllä seurantalistaa yhdistyksen omaisuuden sijainnista.
- Vastaa yhdistyksen omaisuuden mahdollisesta eteenpäin myymisestä.
- Ylläpitää listaa tavaran toimittajista/yhteistyötahoista ja neuvottelee toimitussopimukset heidän kanssaan.
- Tuo neuvottelemansa sopimusehdotukset hallituksen hyväksyttäväksi.
Jäsenrekisterin ylläpitäjä Satu Linna
- Vastaa jäsenrekisteristä.
- Huolehtii jäsenlistan ajantasaisuudesta.
- Huolehtii jäsenkorttien ja -kirjeiden lähettämisestä.
- Toimittaa hallitukselle jäsenmaksut maksamatta jättäneiden listan jäsenmaksujen karhuamista ja vuosittaista erottamista varten.
- Päivittää rekisteriselostetta tarvittaessa.
Graafikko Matti Kurvinen
- Vastaa yhdistyksen graafisesta ilmeestä, johon kuuluu mm.
- logo/logot
- käynti- ja jäsenkortit
- kirjepohjat
- kiitoskortit
- Kangasmerkit, T-paitojen yms. tuotteiden graafinen suunnittelu.
Sampo Harmaala
on toiminut yhdistyksen hallituksen jäsenenä 1.6.2012 - 4.2..2013 Jäsenvastaavana ja Varastovastaavana. Sampon tilalle hallitukseen on valittu 4.2.13 varajäsen Leo Kantola. Sampon vastuulla olevia jäsenvastaavan tehtäviä hallitus hoitaa yhdessä loppukauden.
Jäsenvastaava
- Vastaa jäsenille järjestettävästä toiminnasta (pois lukien ottelutapahtumat)
- Kehittää sopivaa toimintaa uusien ja passiivisempien jäsenten mukaan ottamiseksi.
- Vastaa jäsentapahtumien järjestämisestä HUOM! delegointi suositeltavaa.
- Vastaa jäsenkirjeiden laatimisesta (apuna sisäinen tiedotus).
- Vastaa jäsenkyselystä.
- Vastaa uusien jäsenten yhteydenottoihin ja ehdotuksiin
- Pitää hallituksen ajan tasalla jäsentapahtumien valmisteluista.
- Toimittaa hallitukselle tapahtumaa edeltävään kokoukseen suunnitelman ja budjetin tapahtumasta päätöksentekoa varten.
- Toimittaa hallitukselle tapahtumaa seuraavaan kokoukseen raportin tapahtuman kulusta.
-
Toimii myös Juniorijäsenvastaava
- Vastaa junioreille järjestettävästä toiminnasta.
- Kehittää sopivaa toimintaa junnujäsenten (ja heidän vanhempiensa) mukaan ottamiseksi.
- Vastaa junnutapahtumien järjestämisestä HUOM! delegointi suositeltavaa.
- Vastaa junnuja koskeviin yhteydenottoihin ja ehdotuksiin.
- Pitää hallituksen ajan tasalla jäsentapahtumien valmisteluista.
- Toimittaa hallitukselle tapahtumaa edeltävään kokoukseen suunnitelman ja budjetin tapahtumasta päätöksentekoa varten.
- Toimittaa hallitukselle tapahtumaa seuraavaan kokoukseen raportin tapahtuman kulusta.
Hallitus 2012-2013
Etelä-Suomen Kärppäfanit ry:n hallituksen kokoonpano löytyy täältä.
Hallituksen toimintaperiaatteet
Hallituksen toimintaperiaatteet ja -tavat
Etäkärppien hallitus kaudelle 2012-2013 jatkaa siitä, mihin edellinen hallitus päätti.
Hyväksytty kokouksessa 1/2012-13
EtäKärppien kauden 2012-2013 hallituksen toimintaperiaatteina ovat vastuullisuus, demokraattisuus, läpinäkyvyys ja tehokkuus.
Vastuullisesti toimiva hallitus hoitaa yhdistyksen hallinnon, talouden ja lailliset velvollisuudet moitteettomasti.
- Yhdistyksen ja sen hallituksen toimintaa sitovat yhdistyslaki ja muu lainsäädäntö, yhdistyksen säännöt ja yhdistyksen kokousten päätökset.
- Yhdistyksen kokous on valtuuttanut hallituksen toimimaan yhdistyksen hyväksi ja hallitus on toiminnastaan vastuussa yhdistyksen jäsenistölle.
- Koska EtäKärpät on rekisteröity yhdistys, eivät hallituksen jäsenet ole henkilökohtaisesti vastuussa yhdistyksen varoista, mikäli toiminta on ollut laillista.
- Hallituksen jäsen ja yhdistyksen toimihenkilö on kuitenkin velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttanut yhdistykselle.
- Hallitus ilmoittaa PRH:lle nimenkirjoittajien ja sääntöjen muutokset.
- Hallitus huolehtii, että toimintasuunnitelmassa olevat asiat pannaan toimeen.
- Hallitus huolehtii, että yhdistyksen talous pysyy tasapainossa ja käyttää talousarviota ohjenuoranaan.
- Hallitus vastaa siitä, että verotukseen ja ennakkoperintärekisteriin liittyvät asiat ovat kunnossa.
- Kaikista menoista tulee olla tositteet ja hallituksen päätös pöytäkirjaan kirjattuna.
Demokraattisessa toimintaympäristössä valmisteluvaihe erotetaan päätöksenteosta ja kaikilla hallituksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon.
- Päätökset tehdään vasta kokouksissa, kokoukset kutsutaan koolle riittävän ajoissa ja kaikkien on niistä tieto saatava.
- Pyritään valmistelemaan asiat ajoissa ennen kokousta.
- Hallituksen jäsenillä on oltava käytössään kaikki asiaan vaikuttava oleellinen tieto ajoissa ennen päätöksentekoa.
- Erilaiset näkökulmat, vastakommentit ja rakentava kritiikki ovat toivottavia ja niiden julkituomista rohkaistaan. Kaikkia on kuultava.
- Hallituksen jäsen voi halutessaan pyytää käsiteltävästä asiasta äänestystä ja äänestyksen tulos sekä eriävät mielipiteet kirjataan.
- Pyritään turvaamaan kaikkien hallituksen jäsenten yhtäläinen vaikutusmahdollisuus mm. kokousaika-, kokouspaikka-, matkakulu- tai teknisin ratkaisuin.
Läpinäkyvässä toimintaympäristössä jäsenille tiedotetaan kauden aikana hallituksen toiminnasta ja annetaan mahdollisuus vaikuttaa toimintaan.
- Yhdistyksen jäsenillä on halutessaan mahdollisuus seurata hallituksen kokouksia.
- Yhdistyksen jäsenet voivat lähettää ehdotuksia hallitukselle.
- Hallituksen kokouksista (järjestäytymiskokousta lukuun ottamatta) tiedotetaan ajoissa jäsenille tarkoitetulla foorumilla ja laitetaan ranskalaisilla viivoilla foorumin tiedotteeseen asiat mukaillen esityslistapohjaa.
- Hallitus pyrkii valitsemaan kokouksille paikan, johon myös jäsenten on helppo tulla.
- Hallitus julkaisee kokouksissa tehdyt päätökset foorumilla.
Tehokkaassa toimintaympäristössä vastuu toiminnasta jakautuu tasaisesti ja apuna käytetään kuhunkin tehtävään parhaiten soveltuvia hallinnollisia ja teknisiä työkaluja.
- Hallitus jakaa toimintaan liittyvät tehtävät vastuualueittain sovituille luottamushenkilöille.
- Luottamushenkilöt vastaavat tehtävien valmisteluista ja toteutuksesta, mutta eivät tee päätöksiä eivätkä toteuta tapahtumia yksin.
- Hallitus ja luottamushenkilöt voivat tarvittaessa koota työryhmiä, joissa keskitytään johonkin osa-alueeseen tarkemmin.
- Hallitus käyttää kokouksissaan pysyvää esityslistapohjaa, jotta kaikki toiminnan osa-alueet tulee käsiteltyä joka kokouksessa.
- Seuraavan kokouksen esityslista avataan heti edellisen kokouksen jälkeen. Hallituksen jäsenet kirjaavat sinne käsiteltäviksi haluamansa asiat viimeistään 3 päivää ennen kokousta.
- Seuraavan kokouksen aika päätetään edellisen kokouksen lopuksi. Puheenjohtaja vastaa kokousten välillä mahdollisista muutoksista.
- Hallituksen kokouspöytäkirjoihin kirjataan päätösten lisäksi muistiotyylisesti perusteluita, valmistelujen vaiheita ja toteutusraportteja.
- Pöytäkirjoihin laitetaan liitteiksi ainakin yhteistyökumppanien kanssa tehdyt sopimukset, yhdistyksen nimissä jätetyt hakemukset, hallituksen esitykset yleiskokouksille ja posti valikoidusti.
- Sihteeri tekee pöytäkirjat valmiiksi mahdollisimman pian kokouksen jälkeen ja jakaa ne googledocsissa hallituksen jäsenille esitarkastettaviksi.
- Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan virallisesti aina seuraavassa kokouksessa.
- Hallitus käyttää toiminnassaan hallituskansiota, johon on kerätty ohjeita toiminnan eri osa-alueilta ja pitää kansiossa olevat tiedot ajantasalla.
- Hallitus pitää yllä listoja mm. keskeneräisistä tehtävistä ja omaisuudesta hallitusfoorumilla.
- Hallitus tutustuu edellisvuosien yhdistyksen ja hallitusten kokousten pöytäkirjoihin liitteineen.
- Hallitus käyttää toiminnan valmisteluun ja raportointiin apunaan hallitusfoorumia ja muita tarkoitukseen soveltuvia teknisiä välineitä.

